Tänään on tasan kolme vuotta siitä kun Pekko nukkui pois sylissäni eläinlääkäriasemalla. Vaikka jaloissa pyörii kaksi vihironttia, on poika usein mielessä.Kun katselin vanhoja kuvia, kiinnitti huomiota tuo Pekon erikoisen punainen tan-väri. Loppuajastahan koira näytti melkein tummanpunaiselta kun musta mantteli alkoi punertua ja muuttua tumman punaruskeaksi. Ja koko oli aivan omaa luokkaansa, ylisuuri kaikin tavoin, säkä 80 cm ja painoa 62-65 kiloa.
Ja se jälkityöskentely ja ilo mikä koiralla oli kun sai jäljestää. Mahtaakohan kukaan nykyisten vihien omistaja harjoitella koiransa kanssa jälkeä yhtä paljon kuin me aikoinamme. Harjoitusjälkeä tehtiin keväästä syksyyn 4-5 kertaa viikossa ja talvisinkin pari kertaa viikossa. Siihen aikaan jälkikisat ja -harrastus oli vielä mukavaa, yhteishenki ja kannustus oli jotain hienoa. Nykyäänhän jälkitouhuistakin on saatu kehiteltyä pilkunviilaus- ja kyttäyslaji.
Ikävä on poikaa ja niitä aikoja.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti