Verta kentälle!

Nonni, sitten vuosien yhteiselon jälkeen meijän koirilla pinna kiristyi ihan tappeluasteelle. Syynä oli niinkin iso asia kuin miulta lattialle pudonnut appelsiinin palanen. Kumpikaan koirista ei oikeasti välitä appelsiinista, mutta toissa iltana siitä tuli maailman tärkein kiistakappale. Yhdentoista jälkeen illalla toverit kävivät toistensa kimppuun ja pian sitten veri lensi. Kertun hammas oli osunut Börjen korvalehteen ja että sitä verta oli sitten joka paikassa. Koirat kävivät toisilleen vielä niin kuumina erotuksen jälkeenkin etten heti pystynyt tarkistamaan vahingon suuruutta. Yöpaita päällä raahasin koiran hätäpäissäni hankeen että vuoto saataisiin tyrehdytettyä. Oli onni onnettomuudessa, hammas oli vain raapaissut pitkän naarmun korvanlehden sisäpintaan. Ei tarvinnut yöllä päivystykseen lähteä tikattavaksi.

Sankarit viettivät yön erillään. Aamulla oltiin taas sitten niin kaveria että ....

Pikku kaksio

minen mene tuonne ainakaan ikinä

pikku koiran oma kaksio

Eksyinpä männä viikolla eläinkaupan alennusmyyntiin. Sieltä tarttui matkaan tämä pikku kaksio (137x94x114) koirien matkustuhytiksi autoon. Harjoituskasaus tehtiin olohuoneessa ja ensimmäinen asukki päätti heti vetäistä testitirsat. Toinen asukki kiertelee häkkiä hyvin epäilevän näköisenä ja katselee minua kuin kysyen: luuletko ikinä saavasi minut tuonne sisälle, no way!

Rillirousku

meillä asuu nykyään näin viksun näköistä porukkaa

Aamupalalla

hei, anna se muru meille, pliis, pliis pliis

nyt on pakko ottaa käyttöön erikoisvetoava katse

Pyryttää, pulkka esiin!

Lunta taas tulee pyryttämällä. Pitäisi kaivaa jostain vanha pulkkamme aisoineen ja lähteä vetoharjoituksiin pojan kanssa. Kuva on parin vuoden takaa ja voi kuinka luikerolta poika näyttääkään. Nyt on massaa ja voimaa kertynyt kaksin verroin, joten kyytikin voisi ollaa huimaa. Kerttu ei vetämisestä paljon perusta, ellei sitten heiluta nakkia sen nenän edessä houkuttimena. Börje vetää pelkästä vetämisen riemusta, tosin suunta ei välttämättä ole aina se oikea.

Loppu mikä loppu

Tänään erosin Suomen Vihikoirayhdistyksestä kymmenen jäsenvuoden jälkeen. Tarvitsen vihikoiria mutta en yhdistystä niiden omistamiseen ja niiden kanssa harrastamiseen. Vihi on parasta mitä minulle on elämässäni tapahtunut.

Ikuinen nälkä

tyylinäyte

Jos meidän Kertulta kysyttäisiin, saako se tarpeeksi ruokaa, vastaus olisi iso EI!
Tyttö on varsinainen ahmatti ja aina kerjäämässä ja tuijottamassa vieressä jos joku jotain syö. Arkipäivää meillä on että Kepa tyynen rauhallisesti haukkaa Arska-emon voileipää, kun Azra tuijottaa telkkaria. Astioiden tiskaukset hoituvat kuin itsestään, olivatpa ne tiskialtaassa tai unohtuneet pöydälle hetkeksi. Äsken juuri ajoin koiran pois keittiöstä kun nousi pöydälle tavoittelemaan juustopalaa.
Tämä varastelu on perheessämme taas tällainen deja vu-ilmiö. Pentuna koulutimme tehokkaasti Kertun pois pikku varkauksista kattilan kansien avulla. Monta vuotta sujuikin hyvin. Nyt vanhoilla päivillään lady on aloittanut ruokanäpistelyt taas. Se olisi hyvä jos touhu pysyttelisi vain ruuassa, mutta Kertun ajatusmaailman mukaan mikä tahansa voi olla syötävää.
Pentuna sen kasoista pilkisteli Azran sukkia ja pikkareita sievästi paketoituna. Naapurit naureskelivat tietävänsä missä ollaan kuljettu kun alkoi olla sähkösinisiä huopapaloja pitkin pientareita: Kerttu sisusti koirankoppia uudelleen syömällä huopamaton pois.
Kerran ihmettelin, mitä kamalaa sen takapuolesta roikkuu keskellä metsää: No, meikäläisen satiinisukkahousuthan sieltä vetäisin näkyviin ja huom. ehjänä!
Viikonloppuna lapset olivat taas Tuikun luona halittavana ja sain kesken äänityksen puhelun, että onko meiltä jotain erityistä kadoksissa. Kepa oli lykännyt hatullisen sitä ihteään ja kasasta löytyi kaikenlaista. Tiesin että se oli syönyt pöytärasun viime viikolla, mutta enpä tiennyt että se oli kolmisen viikkoa sitten nykäissyt huiviinsa myös hiusdonitsini. Ja vasta siltä vedettiin ne lahjanarut mahasta.
Tässä ei luultavasti käy hyvin, pian ollaan varmasti sen kanssa leikkauspöydällä.