viimeisillä päiväunilla lempinurkassa eilenRakas, rakas Kerttu on poissa. Eilen teimme raskaan päätöksen Azran kanssa ja tyttö nukutettiin ikiuneen viiden aikoihin illansuussa. Syöpä voitti ja teki tytön elämästä helvettiä. Olisi ollut väärin pitää sitä hengissä vain meitä ihmisiä varten. Luulin että Pekon kuolema neljä ja puoli vuotta sitten oli kauheinta mitä minulle on tapahtunut, mutta suru on yhtä suuri ellei vielä suurempi Kertun menetyksestä.
Olen hyvin iloinen että saimme viettää viimeisen yhteisen kokonaisen päivän nimenomaan jälkikisoissa. Kiitos kaikille mukana olleille, ette varmaan arvanneetkaan kuinka tärkeä päivä oli meille.
Eilinen päivä oli täynnä itkua ja naurua. Kuiskuttelimme tytön korvaan yhteisiä muistoja ja välillä Kerttu heilautti tuttuun tapaansa häntää ihan kuin vahvistaakseen yhteiset muistomme. Naureskelimme sen sukkahousujen syönnille, innolle pitää korvastaan kiinni juostessa, Pekon ja Börjen kanssa peuhailuille, ruokavarkauksille, puhelimen ja lompakon syönneille, jäljestykselle, yhteisille näyttelymatkoille, vihileireille, ja kaverikoirailuille.
Olemme ja olimme hyvin ylpeitä, että meillä on ollut näin harvinaislaatuinen koira. Luonteeltaan aivan ihana, menestystä tuli näyttelyissä ja jälkikokeissa. Kiitos Seija, että saimme Kertun elämäämme.
Kiitos myös kaikille jotka ovat myötäeläneet kanssamme.
Sain eilen ihania viestejä, joista tässä muutama:
"Koiratta on kuonoa ja kahta luppakorvaa yksinäisempi. Yö on toista hengitystä vajaa. En pelkää - ikävöin" lainaus Eeva Kilveltä
"Sydän sammuu, mutta rakkaus jää"
ja viimeiseksi veljeni viesti:
"Siellä on Pekko ja Ville koirien taivaassa pitämässä Kertusta hyvää huolta"
Tähän tahtoisin uskoa: Kerttu on nyt Pekon, Villen, Elmerin, Sulon, Sherlockin ja muiden edesmenneiden koirakavereiden kanssa juoksentelemassa onnellisena tuolla jossakin. Ehkäpä se taas pitää kurvissa korvanlehdestään kiinni...
"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti