Käväistiin Azran kanssa Lapinmaalla vetämässä kansanmusiikkikurssia pari päivää ja meidän karvalapsukaiset viettivät sen ajan Neljän tassun koirahotellissa Tuikun hellässä huomassa. Oli siellä pari muutakin hoidokkia jotka kuittailivat meidän luppakorville. No, Börje aitona suomalaismiehenä ei sitä kauan kuunnellut, vaan alkoi tietty kuittailla takaisin. Pullistelu oli parhaimmillaan yltynyt melkomoiseksi ja desibelitasot ylitti työsuojelurajat. Kerttu suorastaan juoksi autoon lepuuttamaan korviaan kun saavuimme lapsukaisia hakemaan. Bönön piti vielä mukamas saada sanottua viimeinen sana ennen lähtöä. Toivottavasti Tuikku huolii tuon päänaukojan vielä uudelleen hoitoon. Nyt on koko matkapoppoo käyny suihkussa ja pessy matkapölyt pois. Bönön turkista lähti ainakin kaks kiloo hiekkaa, voi vaan arvailla että kaivuhommat on ollu täysillä käynnissä hotellin pihalla. Sinne on Tuikun hyvä heitellä kukkasipuleita ja ens kesäna koko tarha kukkii.
lauantai 25. lokakuuta 2008
Lappia ja koirahotellia

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti