SISKO JA SEN VELI BALTIAN KAUNEUSKISOISSA
Se oli varmaan maaliskuuta kun meidän mamma sai päähänsä että mä tarviin jonkun kakipin ulkomailta, kun mä aloin kerätä niitä täällä kotomaassakin. Mä mietin ettei se kakippi oo varmaan sitä samaa mitä tulee pursotettua tuonne ojanpenkereelle, jos sitä kerran pitää ulkomailta asti lähtee hakemaan. Mamma valisti mua ja mun Arska-emoa että kakippi on kansainvälinen sertifikaatti joita pitää kerätä 2-4 kpl ja kahesta eri maasta ja vähintään vuoden ja päivän aikana saadakseen kansainvälisen kaunottaren tittelin. Se on se valkoinen läpyskä joka lyötiin pari kertaa Arska-emon kouraan kun mä olin vähän heittänyt näytiksi rinkiä jollekin tyypille.
No mikäs siinä, sinne Tallinnaan sitten päätettiin mennä, kun se on kuiteski inhimillisen matkan päässä. Mamma jutteli Tampereella näyttelyssä mun veljen Sulon mamman kanssa ja yhessä tuumin ne päätti ilmoittaa meijät sinne Baltian kauneuskisoihin.
Oishan se pitäny arvata et viimetippaan taas kaikki jätetään, niinku yleensäkin tässä perheessä. Mamma ja Sulkin mamma riehu ennen pääsiäistä kopiokoneen ja tietokoneen kanssa oikein urakalla ja yhessä ne täytti puhelimessa puhuen sekä Sulkin että mun lomakkeita. En paljo viittiny kuunnella niiden löpinää ku ne vaahtos että mihin luokkaan ja mitä papereita ja mikä on mitäkin. Mamma soitti ainaski sata puheluu joka paikkaan, ku se ei hiffannu jotain asiaa. Että sille ilmoittautumisprosessille tais tulla hintaa ihan kivasti, puhelinlaskusta päätellen.
Sit vaan ooteltiin kuukaus ja postista pamahti kirje hienon numerolapun kera ja aikataulu jossa kerrottiin että vihien kauneuskisa alkaa klo 10.21 laululavalla. Sanosin että melkosen tarkka aikataulu oli niille pileille laadittu ja vielä laululavalla, jees. Me mietittiinkin sit Sulkin kanssa laivamatkalla hytissä et mitkä piisit vedetään. Mä päätin laulaa sen Ai vil oolveis lav juun , ku siinä on niin hieno se ulina sieltä ylhäältä. Sulkki päätti laulaa jotain miehekkäämpää.
Ei vois uskoo että meno Tallinnaan on niin monen mutkan takana. Laivapaikkoja metsästettiin oikein urakalla. Enste meijän piti mennä vaan pikalaivalla yli noin niinku nopsaan. Se kisa-aikataulun aika klo 10.21 aiheutti sen että pitikin lähtee jo yölaivaan. Sit kuultiin et palatessa pikalaivoilla ei koirat saakaan enää olla matkustajien kanssa samassa tilassa, joten piti autokin ottaa mukaan. Se osoittautuikin sikahyväks ratkaisuks.
Eikä siinä vielä kaikki. Kolme viikkoo ennen kisoja mut roudattiin eläinlääkäriin Tiina-tädin tarkastettavaks passin saantia varten. Samalla mut punnittiin, (46,2 kg, huom. laihtunut kaks kiloo joulusta) ja sain jotkut ehkäsypillerit kurkkuun. Ne oli kuulemma jotkut matoehkäsyt jos mä satun syömään ketun kakkeria siellä laululavalla. Sit vielä napattiin verikokeet, et näkyykö jotkut rabies-vasta-aineet, ku mamma on päättäny viedä mut myös Miss Ruotsinmaa-kisaan. Mamma oli vähän huolissaan mun linjoista ja sanoi et mä näytän kyllä joltain Miss Bulgarialta vuodelta viiskytneljä. Et kuulemma pitäis vähän tiivistyä. Kysyn vaan, et kenenköhän meidän perheessä pitäis oikeesti tiivistyä.
No vihdoin oli tiketit ja passit plakkarissa ja matka melkein saattoi alkaa. Ensin mamman ja Arska-emon piti käydä yhessä levytyksessä. Se meni onneks ihan reisille ja niiden soitto hylättiin heti alkumetreillä, joten ei tullu edes kiirus, mitä nyt vähän junaan juostessa. Satamassa tavattiin Sulo ja sen mamma. Me koirat saatiin vähän uudistaa tuttavuutemme ja käytiin pisuttelemassa yhessä ennen ku meijät pakattiin Sulkin mamman pakuun. Vitsi, niillä on siellä autossa sellainen ihana hylly, johon vihi just mahtuu nukkumaan. Me vuoroteltiin kiltisti Sulon kanssa koko matkan ajan siellä hyllyllä.
Mamma pantiin kävelemään mut me muut päräytettiin hienosti autolla punaseen laivaan. Hyttikin löytyi, tosin matkalla joku mimmi pienen koiransa kanssa sai melkeen sydärin kun me tultiin sitä vastaan ahtaassa käytävässä. Se vaan kilju, et älkää päästäkö niitä irti. Se mimmi joutu varmaan huutaan koko laivamatkan ajan koska siellä paatissa oli meidän lisäks ainaski sata koiraa, eikä niin pieniäkään.
Hytissä mamma roudas heti alasängystä peitot sun muut pois ja levitti sadeviitat patjalle ja siihen viltin päälle. Saatiin kiva peti, missä makoilla. Ihmiset päätti lähtee syömään ja meidät jätettiin Sulon kanssa tutustumaan hyttiin. Hyvin se aika meni niitä laulupiisejä miettiessä.
Meidät vietiin vielä iltapisille yläkannelle. Siellä kyllä tuuli komeesti, korvatkin lepatti ku Dumbo-norsulla. Me joteskin herätettiin huomiota ja moni tuli kysymään et ketäs me ollaan. Mamma siitä hävis pikkuhiljaa sisätiloihin ku se oli taas pannu ihan liian vähän kampetta päälle. Me jäätiin vielä nauttiin raittiista ilmasta. Pois tullessa Arska-emo yritti soittaa mammalle, mut se sulki puhelimen kun kuuli ravintelista et siellä alko soimaan Nailon Piitin piisi. Arska sano vaan et katotaan, ni mamma kiekuu karaokee. Niinhän se kailottikin siellä mikkiin ja me seurattiin käytävältä sen heilumista siellä lavalla. Sanosin, et vähän noloo. Me Sulkin kanssa kateltiin vaan seinille.
Kun tultiin takasin hyttiin, ne hullut mammat päätti et jokaisen on käytävä suihkussa ennen nukkumaan menoo. Voi hyvät hyssykät, ootteko koskaan ottanu suihkuu laivan hytin vessassa. Mamma työns mut takapuolesta sisään ja änkes ite perässä. Siinä suihkussa ei paljon liikuttu, ei. Vesi vaan virtas molempien ja pytyn ja lavuaarin päälle. Kun Sulkki oli pesuvuorossa, tulikin vedet jo hytin puolelle. Mutta puhdasta tuli. Sulkin mammalla oli salainen ase takataskussa ja se pesi Sulon jollain hajusamppoolla. Niinpä miehinen Sulo-veikka tuoksui kuin kukkaketo. Mun piti vaan näyttää hyvältä ilman hajuja. Ja ilma oli kyllä hytissä ihanan hyvä, lämmin ja hellä koko yön. Mitähän se siivooja ajatteli seuraavana aamuna, kun avas meidän lähdön jälkeen hytin oven. Mulla oli vähän pahoinvoitia ja porukat heräs mun oksennukseen. Mut ihan kiltisti oksensin nurkkaan. En petiin niinku ihmiset tapaa tehdä laivoilla. Taisin olla merisairas, vaikka oltiin satamassa oltu jo seittemän tuntii.
Laivasta ajettiin komeesti ilman turhia kommervenkkejä Vironmaalle. Aluks mentiin bensikselle aamukahveelle ja pissareissulle. Ei oikeen huvittanu kyykistyä, kun löydettiin niitä ruiskuneulojakin. Mitäs jos ne ois pistäny mua pehvaan. Kahvin jälkeen lähdettiin kohti laululavaa. Mamma oli joskus vuonna viis eKr käyny siellä ja sanoi tuntevansa tien. Kun oltiin ajettu jo suunnilleen kaupungista ulos, mamma tuli siihen tulokseen, et pieleen on menny. Tulipa Piritan seutukin katottua. Pieleen tosiaan meni, jo ekasta risteyksestä mamma oli neuvonu väärin. Ehdittiin kuiteski ajoissa. Aurinko paistoi ja istuskeltiin nurmikolla odottamassa. Vihikehässä oli 5 koiraa ja jännättiin tosi kovaa miten meidän käy. Tuomarina toimi Elena Kuleshova Venäjältä. No ekaks selvis et Sulkki-Pulkkinen on Mr. Eesti ja Mr. Baltia ja se sai sen kakipin ja sil tuli kakipit täyteen ja siitä tuli Mr. Kansainvälinen. Pikkusen piti tuulettaa. Mä painuin kehään sit. Siel tuli semmonen omituinen väsy ja löin tassut tanakasti maahan kun piti sitä rinkiä ruveta ravaamaan. Arska-emo yritti nykiä, mut eihän sellanen riuku saa mua liikkeelle millään. Sit Arska-emolla repes ja se sano mulle et nyt juokset tai itket ja juokset ja pisti hihnan sellaseen kuristusasentoon et silmät oli pullistuu päästä. Ja se tuomari vaan nauro. No, tuli mustakin Miss Eesti, Miss Baltia ja sain sen kakipinkin. Niiltä unohtu siinä hässäkässä paras narttu-kehäkin ja kun me oltiin Sulon kanssa loppukehässä, ni yhtäkkii sinne nykästiin vielä se toinen narttu mukaan. Vaan ei se siellä kauan roikkunu. Mulla sanottiin arvostelussa et hyvin kehittynyt rintakehä. Et varmaan daisarien mitalla sen toisen mimmin voitin. Sulkista tuli sitten kaunein vihi, mut olin mä ihan tyytyväinen niihin neljään ruusukkeeseeni. Tosin mä arvasin, et se voittaa ku se haisi niin hyvälle. Noi naistuomarit on heikkona hyvältä haiseviin miehiin.
Kehän jälkeen lähettiin hakeen palkintoja ja huomattiin, et papereihin oli merkattu et me saatiin varakakipit. Eiku takas hakeen muutosta. Sit huomattiin et ruusukkeissa luki Junior Baltic Winner ja vaihteeks takasi kehäsihteerin tykö. Kun Sulon mamma haki sitä lasiesinettä mikä tuli palkinnoks, ei se saanukkaan sitä ku paperissa ei lukenu oliks se roppi vai vsp. Ja taas kehään. Siinä vaiheessa jo tuomarikin pyöritteli päätään. Millähän silmällä se kehätoimitsija oli niitä papereita silmäilly. Mamman mielestä sillä yhellä.
Inehmot tarvis ruokaa ja meijät vietiin hyllylle nukkuun. Pian nekin tuli autoon ja koko jengi tempas parin tunnin nokoset. Alkoi satamaankin, mut meillä oli lämmintä ja lokoisaa. Lähettiin kattoon joko ryhmäkehä ois alkanu ja päästiin ajamaan sen viereen ihan autolla. Vettä tuli kun Esterin takatuupparista ja me kiivettiin laulukatoksen rappusia ylös sateensuojaan. Mamma istu lähellä pikkukoirien jättämiä lätäköitä ja yhtäkkii se huus ku hinaaja. Sulo oli nostanu koipee sen päälle. Onneks mammalla oli sadeviitta, mut sen selkäreppu hais kyllä karmeelle pisulle koko loppureissun. Sulo sano mulle sit autossa et ei se oikeesti tarkottanu, se yritti tähdätä niihin pikkulätäköihin. No, pian alko ryhmäkehä ja Sulo juoksi komeesti rinkiä rankkasateessa. Ei ollu tuomarilla silmää vihikomeudelle ja ne tuli suht nopeesti sieltä pois. Mut kyllä me hurrattiin siellä portailla.
Takas satamaan mentiin marketin kautta ja kun noi yritti nostaa lisää valuuttaa, huomas ne et toisella oli jääny kortti edelliseen automaattiin siellä laululavalla. Tuli vähän laihat tuliaiset.
Laivalla meidät jätettiin autoon kuorsaamaan ja kyllä me kuorsattiinkin, ihan duona. Kotimaan kamaralle päästiin kommelluksitta. Tästä reissusta jäi tosi hyvä mieli, tuli kakipit, ruusukkeet ja se lasiläpyskäkin. Päätettiin uusia yhteinen matka, mut ensin täytyy kerätä vähän tuohta plakkariin kun ei tää reissaaminen ihan ilmaista oo. Heitettiin hyvästit ja lähettiin kaikki koteihimme valmistautumaan seuraavana viikonloppuna oleviin Euroopan kauneuskisoihin.
Kirjurina toimi Kerttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti